Viimeisiä viedään

Lauantai 9.6.2013

Berlengas - lokkien ja sisiliskojen saari

Tiedostaminen iskee yllättäen, kun sitä vähiten osaa odottaa. Mun aikani Portugalissa on pian loppu.

The end ei ole kuitenkaan paikallaan.

Vähän tuntuu siltä, että tulen havahtumaan portugalilaisen aivolohkoni olemassaoloon vasta silloin, kun ihana, vihreä, kaunis Suomen kesä on loppunut.

Odotan sitä hetkeä, kun syystalven syvimmässä pimeydessä voin ajatella sitä onnellista, joka silläkin hetkellä surffaa mullekkin tutuissa paikoissa. Tai sitä onnellista joka kiskoo vahvaa kahvia kuin viimeistä päivää ja makaa seuraavan yön närästyksen kourissa, mutta silti onnellisena.

Voin ajatella myös heitä enemmän ja vähemmän onnellisia, joita joskus ehkä tunsin hieman.

Rutiinit jää tänne, eikä niihin oikein voi enää palata, vaikka tänne tulen vielä takaisin. Mutta ainakin ne oli joskus olemassa ja ne oli mulle kerran tärkeitä.

Todennäköisesti hyvin harvoja ihmisiä tai paikkoja koskaan enää näen ja vaikka näkisinkin, ei se ole enää sama. Mutta eipä sen tarvitse surullista olla olenkaan. Kuten yksi ystäväni mulle kerran tiedostamattaan opetti: ei sen että kaikki tulee joskus päätökseen, tarvitse viedä mistään mitään pois. Kaikkiin ei tarvitse pitää yhteyttä, jotta voi muistella hyvällä. Jotenkin on ihana tajuta, että mikään ei voi poistaa näitä 10-kuukautta, eikä se edes vaadi multa mitään.

Berlengas 

Melkein kehenkään en oikeastaan tutustunut mitenkään erityisen syvästi tai löytänyt sielunystävää, mutta ei se haitaa lainkaan. Ainakin kerran meillä oli niin hauskaa ja ehkä vaikutin teihin jotenkin, kuten tekin muhun ja toivon teille kaikille vain parasta.

Mulle on kuitenkin jäänyt mieleen paljon tosi yksittäisiä ihmisiä, joille en ole kaikille edes ikinä puhunut mitään. Jotenkin niistä vaan huokui semmoinen tietynlainen fiilis, (kaikista erilainen, mutta joku niitä yhdistää) joka saa mut muistamaan ne, jos ei nyt hamaan kuolemaan, niin ainakin hamaan dementiaan. Ihmisiin joiden kanssa vaan natsaa yhteen, on aina yhteyksissä vaikka mitään ei aikaan kommunikoisikaan, tai näin mä ajattelen. Hiljaisuus on myös okei, eikä sitä aina tarvitse juosta karkuun. (vaikka kieltämättä kivat sanat aina piristää)

Pahoittelenkin yleistä ilmoittamattajättämättömyyttäni, jos aloit jo epäillä, että portugalin sijaan suuntasin jollekkin maailman syrjäseuduista.

Puolustuksekseni kerron tämän: syyskuussa ostin läjän postikortteja, joulukuussa ostin niihin postimerkit, tammikuussa liimasin ne ja helmikuussa kirjoitin. Jotenkin vähän tuntuu siltä, että niiden matka loppui nyt kuitenkin siihen, koska en tiedä onko mulla pokkaa enää lähettää niitä kun päiväyksestäkin on mennyt jo se neljä kuukautta...

Tässä teille nyt sitä kuuluisaa selitystä.

Ainakin elin joka hetken täällä jokaisella aivosolulla. Ja vice versa nyt kun suomeen taas palaan, mutta koti on eri tapaus, siellä saa aivot harhailla. Jos kaamos alkaa liikaa masentaa, voin aina karata jonnekkin mun mielen perukoille niihin uskomattoman kauniisin paikkoihin joihin olen täällä eksynyt ja päätynyt.

Coimbra

Kuitenkin mulla on vielä viikko jäljellä ja aion ottaa siitä kaiken irti, en kuitenkaan paikasta toiseen juoksemisella. Lähden kävelylle jos siltä tuntuu ja nukun pitkään jos väsyttää. Mä olen saavuttanut nyt lähdön kanssa hyvän ja harmonisen olon jota en koskaan luullut saavuttavani. On hyvä mennä kotiin, mutta on hyvä ollut olla täällä. Vaaka on balanssissa ainakin toistaiseksi. Varmasti siinä itku tulee kun jotkut tänne väistämättä jää, mutta olenpahan onnellinen niistä asioista sen surun takana.

Praia Manta Rota - Algarve

Current location: Monta Rota - Algarve vielä maanantaihin asti. Ei ole nettiä, televisiota en ole katsonut kymmeneen kuukauteen, aurinko ei oikein halua paistaa ja tämä kylä on hieman autio.

Kuuntelin iltapäivällä the priests:in levyä, ajatukset lensi taivaissa ja se musiikki oli niin kaunista.

Kuulin juuri, että täällä tavataan kameleontteja (kovilla helteillä tosin, mutta pakkohan niiden on jossain kokoajan asustaa). Lajinmääritys on jo tehty, joten huomenna kameleonttijahti kutsuu. Voi olla, että tästä tulee mission impossible, mutta yrittänyttä ei laiteta. Hyvää yötä ja huomenta!

Google sponssasi tämän kuvan kun kamera jäi kohtalokkaasti kotiin.

UPDATE: Sunnuntainen kameleonttijahti ei tuottanut tulosta, mutta kohtalolla oli sormensa pelissä. Aurinko alkoi tänään vihdoinkin paistaa ja rannalle laahustaessani oli kameleonttikin ilmestynyt oksaan roikkumaan. Hieno oli ja nyt on Algarven reissu saatu arvoiseensa päätökseen.

Kevät menee luihin ja ytimiin

Meillä on joku maakunnasta itsenäistymisen juhlapäivä =vapaapäivä & I'm feeling beachy. 

Sade meni, lämpö tuli

Ajattelin vaan kertoa että mulla oli aika täydellinen päivä tänään, korkkasin kesävaatteet ja bikinit. Kaikki muut tietenkin kulkee vielä pitkissä hihoissa, mutta kun lämpötila on huomattavasti kahdenkymmenen paremmalla puolella niin ei mulla ainakaan ole tarvetta millekkään ekstra vällyille. Pystytin parvekkeelle auringonpalvonta-aseman -->,                    jolle tulee tulevaisuudessa vielä varmasti paljon käyttöä. Kieltäydyn lähtemästä ellen ole ruskea kun papu. 

Omenat maistuu ja aurinkorasvaa kuluu.


 

Ja alkava viikko muuttui entistä paremmaksi kun huomasin, että ensviikolle luvassa mm. 24°C ja villi huhu kertoo että keskiviikkona saatetaan kolkutella jo kolmeakymmentä. Nyt vihdoin ja viimein ihmiset myöntää että kevät on tullut, ei mitään lisättävää.

Ainiin yksi surffi-related ilouutinen vielä: siirryin eilen pienempään lautaan ja mä olen kuulema ollut automatisoitunut jo pitkään ja nappasin pari mahtavaa aaltoa ja kaaduin vasta kun matka tyssäsi rantahiekkaan. Ja opin kääntymään! 

Löydettiin meritähti rantakallioista ja vapautettiin se mereen.

Ajankäytölliset ongelmat ajavat ajattelukykyni ongelmatilanteeseen

Edith Piaf ja Frank Sinatra raikavat stereoista ja suunnittelen Coimbran reissua.

Mitä teenkään nyt lomalla, kun on kaksiviikkoa aikaa tehdä mitävaan? 

Sitten kun hoppu ja epätoivo iskevät ja aikani täällä loppuu, itken verta kun ei ole aikaa, mutta nyt kun sitä olisi, ei ideaa mihinkään tämänhetkiseen tekemiseen riitä. Kumma juttu tämä aika. Ehkä tämä on jotain alitajuista suunnittelua kokoajan kohti sitä, että lähden täältä fiiliksellä että olen saavuttanut tavoitteita ja tehnyt niitä juttuja joita niin kovasti halusinkin.

Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan:
pääsin syöttämään riikinkukkoja ja olin niin onnellinen koko loppupäivän.
Saattaa kuulostaa vähän liioitellulta reaktiolta, mutta juttunsa kullakin ja hyvä vaan, että on  ilmeisen halvat huvit.

Ensimmäisenä kuukautena täällä tein listan, johon laitoin asioita joiden jälkeen olisin täysin tyytyväinen (mutta tunnetusti nälkä kasvaa syödessä). Ja kun sitä listaa pari kuukautta sitten katselin, niin melkein kaikki jutut oli jo saavutettu ihan huomaamatta. Kun tein tämän maailmaamullistavan havainnon totesin, että asiat menettää "saavutusarvoaan" kun ne tulee arkipäiväisiksi välitavoitteiksi. On se kumma, että sen on aina tiennyt, muttei koskaan kuitenkaan kunnolla tajunnut. Tästä johtuen mun tietokoneen muisti on täyttynyt kaikenmaailman keskeneräisistä tiedostoista jotka pitää sisällään mun ajatusten pätkiä siitä, mitä vielä haluan tehdä täällä sillä pienellä ajalla joka mulla on täällä jäljellä. Nyt ajattelinkin, että jos kerta en fyysisesti mitään varsinaista tee, voin käyttää tätäkin lomaa arvokkaaseen ajatustyöhön. 

Tässä yksi saavutus siitä kuuluisalta listalta: "Opettele seisomaan vakuuttavasti".
Totean tämän tavoitteen siis täysin saavutetuksi.
Tässä nyt sitä mun kuuluisaa tasokasta surffausta.

Kaikki matkailu vaatii hirveästi hirveästi pähkäilyä. (Varsinkin jos lähtee muutenkin minimalistisella opiskelijabudjetilla matkaan (josta lähti vielä suuri lohko uuden nahkatakin muodossa)). Mutta tämä pähkäily onkin sen varsinaisen reissun maistelua ja ihan tasavertainen osa sitä kokonaishupia. Sitäpaitsi, kukapa ei tykkäisi tunkea sormeansa sinne taikinaan kun sitä kakkua ollaan vasta tekemässä ja heittää sekaan vielä pari villiä korttia. 

Uskon ja luotan kuitenkin vakaasti siihen, että parhaat jutut tulee vastaan mitä oudoimpia reittejä eikä niitä koskaan olisi osannut edes suunnitella. Mutta ei pidä kuitenkaan luottaa ainoastaan onnettareen, vaan voin kasvattaa omaa onneani suunnittelemalla näitä reissuja, joissa on kotikulmia helpompi ajautua juuri niihin kummallisiin tapahtumiin jotka tekee vaihtovuodesta erityisen ja jotka varmasti (no okei toivottavasti) muistaa koko loppuelämänsä.

Ja aina kun ajatus alkaa harhailla niin aivojansa voi lepuuttaa hyvän musiikin/elokuvan merkeissä. Tällähetkellä jatkuvalla toistolla pyörii the perks of being a wallflower -leffan (taitaa olla suomennettu elämäni seinäruusuna tai jotenkin muuten yhtä kamalasti) soundtrack, joka saa takuuvarmasti ainakin mun varpaat vipattamaan. Tässä teille vähän maistiaista come on eileenin muodossa, ihan loistobiisi ja video. Tekee mieli tanssia.

Fiiliksiä ja vähän muuta reilun kahden viikon takaa kun kevät toi aurinkoiseen Lissaboniin mukanaan eräitä matkailijoita suomesta.

Vanhoissa kaupungeissa mm. Porto, Lissabon & Coimbra on sillon aikoinaan santsattu yleiseen esteettisyyteen ja viihtyvyyteen paljon, siksi nää onkin täydellisiä kaupunkeja myös niille, jolla ei ole hajuakaan siitä, minne mennä ja mitä tehdä, sillä jo pelkästään harhailemalla löytää varmasti (ja usein parhaiten) moniin uskomattoman hienoihin puistoihin ja Miradouroihin (näköalapaikka). Ja vaikka monet talot yms. on tosi rapistuneita, kuitenkin Lissabonin keskustan alueella julkiset puistot ja tasanteet on vieläkin tosi upeita ja suosittuja. Ja näitä mestoja on oikeasti tosi paljon (pelkästään Lissabonin ydinkeskustaa ympäröi 7 kukkulaa). Ja aina jos alkaa talot ahdistaa, niin suuntaa kulkunsa kohti rantaviivaa ja edessä on taas toisenlainen upea näkymä.

Kaikkialla on kukkia, puihin on lehdet jo kasvamassa, aurinko paistaa ja lämpöä riittää (silloin kun ei sada ja täällä sataa kokoajan). Eikö tämä ole kevät? Ilmeisesti ei, kuulema tämä on lopputalvea.
Tänään luin juuri, että Suomessa oli mitattu uusi pakkasennätys oliko se jotain -38, en voi edes käsittää miten voi olla noin järkyttävän kylmä, kun itse katselen kirsikkapuitten kukintaa täällä. Mutta eiköhän sekin taas sitten selviä mulle ensitalvena vähän liiankin hyvin joten parempi vaan nauttia auringosta silloin kun se paistaa ja murehtia paleltumiskuolemaa sitten kun se tulee ajankohtaiseksi.
Tässä sitten teille sitä kuuluisaa lopputalvea:

Jos vielä joskus saan tilaisuuden osallistua karnevaaleihin, niin ostan itselleni maskin ja se on diili. Tällä kuvalla ei tosin ole mitään tekemistä näiden kyläpippaloiden kanssa, ihan diskossa oltiin, vaikka en kyllä diskoihminen ole nimeksikään. ( ja ah, vaihtarikilot vainoavat, enkä koskaan tiennyt, että voin kaivata kokojyväjuttuja, piimää ja ruisleipää näin paljon. Ja kyllä, suomalainen ruoka on niin ihanan terveellistä!)

Kävipä pari viikkoa sitten niin, että trance vaihtui bimbaan (kirjoitusasusta ei tietoa). Trancea en ala sen enempää valottamaan, mutta Bimba on portugalilainen termi tietyntyyppiselle humpalle/härskille musiikille. Viimeksi mainittuun olen törmännyt jo muutaman kerran eri tilantessa täällä, mutta toistaiseksi tuttavuus on jäänyt etäiseksi ja ehkä ihan hyvä niin.

Mutta asiaan; suunnitelma oli siis kaverin kanssa lähteä reiveihin tanssimaan oikein kunnolla ja pitkään. (Täällä järjestetään reivejä jokaviikonloppu melkein ja kaikilla klubeilla soitetaan lisäksi paljon konemusiikkia. Suomeen verrattuna dubstep, trance yms. ihan Tiina-tavallisen perusmusaa.)

Minä sitten valmistaudun kunnon maraton-tanssimiseen, niin mitä vielä, kaveri ilmoittaakin että suunnitelmiin on tullut muutos; menemme kyläjuhliin.
Pakko myöntää että alkoi siinä sitten hieman pettymys painaa päätä, mutta mitä vielä; myöhemmin pystyin rehellisesti toteamaan, että kyläjuhlat on pop.
Päivän paras tajuaminen oli se, että melkein kaiken muun sorttisia kekkereitä löydän suomestakin, mutta koska nyt olen täällä, parempi suunnata tanssilattialle ja tehdä varmaksi, että tätä kokemusta en tule vähään aikaan unohtamaan. Ja niinhän siinä kävi, että illasta muodostui varsin ikimuistoinen,
todistin onnellista kosintaa, tanssin melkein viisi tuntia putkeen, joista 3 ja puoli tanssilattialla ei ollut ketään muuta kuin minä ja mun kaveri. Dj ei tosin arvostanut meidän tanssi-intoa, poikarukka näytti aina niin toiveikkaalta kun biisit lähenivät loppuaan.

Koska portugalilaiset tykkää juhlia (ja tanssia) ihan vauvasta vaariin, täällä on tapana järjestää koko kyläyhteisön kesken näitä erilaisia juhlia, esim. viimeviikko = karnevaalit. Nämä kyläpippalot sisältävät varmasti ainakin syömistä, juomista, paljon musiikkia ja tanssia. Ja jos yksi asia on varma, on se se, että kaikki osallistuvat ja kukaan ei jää nurkkaan nyhjäämään.
Mulle ei ole vielä ihan selvinnyt, että mikä se järjestävä taho näissä yleensä on, mutta ilmeisesti jonkinsortin kylähallitus, joka sitten ottaa vastuun tilojen vuokraamisesta, ruokien ja juomien ja mahdollisten dj:itten/bändien hommaamisesta.
Mitä olen nyt käynyt kolmissa vastaavissa kyläjuhlissa, niin kahdessa oli Dj:t ja yhdessä live-esiintyjiä kuten keski-ikäisistä, vaihtelevat laulunlahjat omaavista machomiehistä koostuva bändi, joka lauloi niin Yolandasta kuin Mariastakin. Mutta oon kuullut myös villiä huhua, että joidenkin tiettyjen kylien juhlat on saaneet ikäänkuin kulttimaineen ja ne houkuttelee paikalle porukkaa useampia satoja. Näissä on kuulema myös sitten esiintyjät vähän parempia.

Kaava näissä kemuissa on yleensä seuraavanlainen;

- Varsinaisesta aloitusajasta mulla ei ole mitään tietoa, sillä kukaan jolla on vaihtoehtoja ei mene minnekkään ennen klo. 01.00. Puoliyö on ihan cooliuden takaraja.

Tässä yksi "hittibiisi", ei ole tosin bimbaa nähnytkään, mutta muuten varsin koukuttava... Tähän oli joku oma tanssinsakin.

- Siinä 12-aikaan paikalla on vielä pienempiäkin lapsia ja vanhempia ihmisiä, ja musiikki on tyypillisesti  perinteistä Portugalilaista tanssimusaa, joka parhaimmillaan on tosi svengaavaa ja pahimmillaan.... noh sanottaisiinko, että ette ole menettäneet paljoa. Jos olisin musikaalinen osaisin määrittää sen tahtilajin joka on ihan must, mitä  tulee suurimpaanosaan niistä tanssilattian suurimmista hiteistä, täytyy kyllä myöntää, että se saa paatuneimmankin palikan lanteet keikkumaan. Ja portugalilaiset ne osaa keikuttaa jos jotkut, ja se on muuten tosi tarttuvaa, voin vaan kuvitella sitä häpeän määrää kun menen suomessa tanssimaan ja tajuan, että teen ihan erillistä juttua siellä yksinäni. Puollustuksekseni voisin tosin sanoa, että se suomalainen sivulta sivulle tai vaihtoehtoisesti polvet joustaa ylös alas- tanssi herättää täällä paljon oudoksuvia katseita (kokemuksen syvä rintaääni).

Nimenomaan näissä kylä-systeemeissä harrastetaan myös paljon kaikenmaailman letkatansseja, macareenaa ja muita kummallisuuksia, letkajenkka olisi ihan taattu menestys. Portugalilaiset yleisesti ottaen rakastaa ja pitää hauskoina kaikkia tommoisia hölmöjä yhdessätehtäviä juttuja. Muutenkin portugalilaisilla on mahtava, vaikkakin usein tosin hieman erikoinen huumorintaju, taattua on esim. se, että karnevaalien koittaessa naapurin mukavasta mummosta saattaakin kuoriutua Marilyn Monroe ja papasta diskotanssija.
Koska mun aivot on herkistynyt nyt portugalilaiselle huumorille, en enää jäädy melkein mistään, siinävaiheessa tosin en tiennyt mitä sanoa, kun host-pappa halusi minulle erikseen kerrottavan kesken jouluaterian, että hän menee vessaan ja tiedossa on jotain isoa....

Parasta on se, että portugalilaiset osaavat nauraa itselleen ja toisilleen. Täällä ei ole liikaa tilaa turhalle totisuudelle ja se jokaisen suomalaisen joka tuntee suunsa menevän mutruun, tulisi kyllä kokea. Rento ilmapiiri nimittäin rentouttaa! Ainakin musta tulee henkisesti päivä päivältä enemmän Bob Marley, odottakaa vaan!

- Yleensä siinä 2-3 aikaan parikymppisiä alkaa valua paikalle ja keski-ikäisten tanssijalka alkaa jo hieman hyytyä ja ajatukset siirtyä istumiseen. Viimeistään tässä vaiheessa musiikkikin on sitten siirtynyt kokonaan perus disko/baari settiin.

- Loppu koittaa 5-6 aikaan ja viimeiset eloonjääneet suuntaavat kulkunsa kohti lähintä ruokapaikkaa.

Tässä nyt pientä inffoa sulle ja jos joskus suuntaat portugaliin, niin suuntaa ihmeessä maaseudulle ja voit olla varma, että jossain kylässä on joku fiesta meneillään.

Kiitos ja kuittaus.

Surfin' Bom bom dip di dit

Tuo lähikaupunki Nazaré pääsi taas otsikoihin, kun samainen Garret (josta puhuin aiemmin jo täällä) teki taas uuden maailmanennätyksen surffaamalla jälleen yhden jättiaallon (oliko 30m). Huomasinpa joku viikko sitten, että jopa mun suomen pääuutislähde Iltalehti oli noteerannut moisen merkkiteon.

Lue iltalehden juttu/katso video tästä

Mutta maailmantason surffauksesta ja 30metrin aalloista, ihanaan Penicheen joka tarjoaa loistavat puitteet harjoitteluun myös meille - ei niin katu-uskottaville.

Tarvitseeko tätä edes selittää.

Viime sunnuntaina oli siis taas se aika viikosta, kun Penichen rannat kutsuivat. Thank god for that!

Kaikki kuvat maisemakuvia lukuunottamatta ©: Murillo, Murillo's Academy

Tästä vakioporukasta, jota näen joka sunnuntai on tullut mulle kuin toinen perhe ja siitä olen kiitollinen, sillä juuri tämmöiset ihmiset tekee jokaisesta päivästä loistavan. Mut on otettu porukkaan ja kaikki auttaa kun apua tarvitsen, oli se sitten autokyydeistä jalkavaivoihin.

Mitään mind blowing surffauskuvia ei musta vielä saa yrittämälläkään, joten toistaiseksi saatte tyytyä näihin.

Alkuun tietenkin lämmittelyä.

Eiköhän tästä kuvasta käy selväksi, kuka mä olen.
Sanottaisiinko vaikka että venytteleminen on jäänyt vähän vähemmälle.
Yritys kuitenkin hyvä kymppi.

Ja tämä kaverihan aloitti yli kuukauden mun jälkeen, mutta jotkut vaan oppii nopeasti. Itse olen toistaiseksi vielä esikoulussa mitä tulee surffaamisen jaloon taitoon, mutta ala-aste jo siintää silmissäni. I can do it!

Kävipä viimesunnuntaina niin, että meinasin lähteä seilaamaan vähän pidemmälle kuin oli tarkoitus, onneksi kuitenkin on aina apu lähellä ja Aino pian rannalla.

Ah ja puh sitä iloa ja onnea kun olet rättipoikki, mutta maailma hymyilee.

Tässä vähän Bom bom dip di ditiä teillekkin:

PS. Täällä on pieni sukulaistyttö jolle en ole Aino, olen "Moi moi". Sille opetettiin se muuten vaan, mutta nyt se yhdistää mut siihen.