Viimeisiä viedään

Lauantai 9.6.2013

Berlengas - lokkien ja sisiliskojen saari

Tiedostaminen iskee yllättäen, kun sitä vähiten osaa odottaa. Mun aikani Portugalissa on pian loppu.

The end ei ole kuitenkaan paikallaan.

Vähän tuntuu siltä, että tulen havahtumaan portugalilaisen aivolohkoni olemassaoloon vasta silloin, kun ihana, vihreä, kaunis Suomen kesä on loppunut.

Odotan sitä hetkeä, kun syystalven syvimmässä pimeydessä voin ajatella sitä onnellista, joka silläkin hetkellä surffaa mullekkin tutuissa paikoissa. Tai sitä onnellista joka kiskoo vahvaa kahvia kuin viimeistä päivää ja makaa seuraavan yön närästyksen kourissa, mutta silti onnellisena.

Voin ajatella myös heitä enemmän ja vähemmän onnellisia, joita joskus ehkä tunsin hieman.

Rutiinit jää tänne, eikä niihin oikein voi enää palata, vaikka tänne tulen vielä takaisin. Mutta ainakin ne oli joskus olemassa ja ne oli mulle kerran tärkeitä.

Todennäköisesti hyvin harvoja ihmisiä tai paikkoja koskaan enää näen ja vaikka näkisinkin, ei se ole enää sama. Mutta eipä sen tarvitse surullista olla olenkaan. Kuten yksi ystäväni mulle kerran tiedostamattaan opetti: ei sen että kaikki tulee joskus päätökseen, tarvitse viedä mistään mitään pois. Kaikkiin ei tarvitse pitää yhteyttä, jotta voi muistella hyvällä. Jotenkin on ihana tajuta, että mikään ei voi poistaa näitä 10-kuukautta, eikä se edes vaadi multa mitään.

Berlengas 

Melkein kehenkään en oikeastaan tutustunut mitenkään erityisen syvästi tai löytänyt sielunystävää, mutta ei se haitaa lainkaan. Ainakin kerran meillä oli niin hauskaa ja ehkä vaikutin teihin jotenkin, kuten tekin muhun ja toivon teille kaikille vain parasta.

Mulle on kuitenkin jäänyt mieleen paljon tosi yksittäisiä ihmisiä, joille en ole kaikille edes ikinä puhunut mitään. Jotenkin niistä vaan huokui semmoinen tietynlainen fiilis, (kaikista erilainen, mutta joku niitä yhdistää) joka saa mut muistamaan ne, jos ei nyt hamaan kuolemaan, niin ainakin hamaan dementiaan. Ihmisiin joiden kanssa vaan natsaa yhteen, on aina yhteyksissä vaikka mitään ei aikaan kommunikoisikaan, tai näin mä ajattelen. Hiljaisuus on myös okei, eikä sitä aina tarvitse juosta karkuun. (vaikka kieltämättä kivat sanat aina piristää)

Pahoittelenkin yleistä ilmoittamattajättämättömyyttäni, jos aloit jo epäillä, että portugalin sijaan suuntasin jollekkin maailman syrjäseuduista.

Puolustuksekseni kerron tämän: syyskuussa ostin läjän postikortteja, joulukuussa ostin niihin postimerkit, tammikuussa liimasin ne ja helmikuussa kirjoitin. Jotenkin vähän tuntuu siltä, että niiden matka loppui nyt kuitenkin siihen, koska en tiedä onko mulla pokkaa enää lähettää niitä kun päiväyksestäkin on mennyt jo se neljä kuukautta...

Tässä teille nyt sitä kuuluisaa selitystä.

Ainakin elin joka hetken täällä jokaisella aivosolulla. Ja vice versa nyt kun suomeen taas palaan, mutta koti on eri tapaus, siellä saa aivot harhailla. Jos kaamos alkaa liikaa masentaa, voin aina karata jonnekkin mun mielen perukoille niihin uskomattoman kauniisin paikkoihin joihin olen täällä eksynyt ja päätynyt.

Coimbra

Kuitenkin mulla on vielä viikko jäljellä ja aion ottaa siitä kaiken irti, en kuitenkaan paikasta toiseen juoksemisella. Lähden kävelylle jos siltä tuntuu ja nukun pitkään jos väsyttää. Mä olen saavuttanut nyt lähdön kanssa hyvän ja harmonisen olon jota en koskaan luullut saavuttavani. On hyvä mennä kotiin, mutta on hyvä ollut olla täällä. Vaaka on balanssissa ainakin toistaiseksi. Varmasti siinä itku tulee kun jotkut tänne väistämättä jää, mutta olenpahan onnellinen niistä asioista sen surun takana.

Praia Manta Rota - Algarve

Current location: Monta Rota - Algarve vielä maanantaihin asti. Ei ole nettiä, televisiota en ole katsonut kymmeneen kuukauteen, aurinko ei oikein halua paistaa ja tämä kylä on hieman autio.

Kuuntelin iltapäivällä the priests:in levyä, ajatukset lensi taivaissa ja se musiikki oli niin kaunista.

Kuulin juuri, että täällä tavataan kameleontteja (kovilla helteillä tosin, mutta pakkohan niiden on jossain kokoajan asustaa). Lajinmääritys on jo tehty, joten huomenna kameleonttijahti kutsuu. Voi olla, että tästä tulee mission impossible, mutta yrittänyttä ei laiteta. Hyvää yötä ja huomenta!

Google sponssasi tämän kuvan kun kamera jäi kohtalokkaasti kotiin.

UPDATE: Sunnuntainen kameleonttijahti ei tuottanut tulosta, mutta kohtalolla oli sormensa pelissä. Aurinko alkoi tänään vihdoinkin paistaa ja rannalle laahustaessani oli kameleonttikin ilmestynyt oksaan roikkumaan. Hieno oli ja nyt on Algarven reissu saatu arvoiseensa päätökseen.