Ajankäytölliset ongelmat ajavat ajattelukykyni ongelmatilanteeseen

Edith Piaf ja Frank Sinatra raikavat stereoista ja suunnittelen Coimbran reissua.

Mitä teenkään nyt lomalla, kun on kaksiviikkoa aikaa tehdä mitävaan? 

Sitten kun hoppu ja epätoivo iskevät ja aikani täällä loppuu, itken verta kun ei ole aikaa, mutta nyt kun sitä olisi, ei ideaa mihinkään tämänhetkiseen tekemiseen riitä. Kumma juttu tämä aika. Ehkä tämä on jotain alitajuista suunnittelua kokoajan kohti sitä, että lähden täältä fiiliksellä että olen saavuttanut tavoitteita ja tehnyt niitä juttuja joita niin kovasti halusinkin.

Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan:
pääsin syöttämään riikinkukkoja ja olin niin onnellinen koko loppupäivän.
Saattaa kuulostaa vähän liioitellulta reaktiolta, mutta juttunsa kullakin ja hyvä vaan, että on  ilmeisen halvat huvit.

Ensimmäisenä kuukautena täällä tein listan, johon laitoin asioita joiden jälkeen olisin täysin tyytyväinen (mutta tunnetusti nälkä kasvaa syödessä). Ja kun sitä listaa pari kuukautta sitten katselin, niin melkein kaikki jutut oli jo saavutettu ihan huomaamatta. Kun tein tämän maailmaamullistavan havainnon totesin, että asiat menettää "saavutusarvoaan" kun ne tulee arkipäiväisiksi välitavoitteiksi. On se kumma, että sen on aina tiennyt, muttei koskaan kuitenkaan kunnolla tajunnut. Tästä johtuen mun tietokoneen muisti on täyttynyt kaikenmaailman keskeneräisistä tiedostoista jotka pitää sisällään mun ajatusten pätkiä siitä, mitä vielä haluan tehdä täällä sillä pienellä ajalla joka mulla on täällä jäljellä. Nyt ajattelinkin, että jos kerta en fyysisesti mitään varsinaista tee, voin käyttää tätäkin lomaa arvokkaaseen ajatustyöhön. 

Tässä yksi saavutus siitä kuuluisalta listalta: "Opettele seisomaan vakuuttavasti".
Totean tämän tavoitteen siis täysin saavutetuksi.
Tässä nyt sitä mun kuuluisaa tasokasta surffausta.

Kaikki matkailu vaatii hirveästi hirveästi pähkäilyä. (Varsinkin jos lähtee muutenkin minimalistisella opiskelijabudjetilla matkaan (josta lähti vielä suuri lohko uuden nahkatakin muodossa)). Mutta tämä pähkäily onkin sen varsinaisen reissun maistelua ja ihan tasavertainen osa sitä kokonaishupia. Sitäpaitsi, kukapa ei tykkäisi tunkea sormeansa sinne taikinaan kun sitä kakkua ollaan vasta tekemässä ja heittää sekaan vielä pari villiä korttia. 

Uskon ja luotan kuitenkin vakaasti siihen, että parhaat jutut tulee vastaan mitä oudoimpia reittejä eikä niitä koskaan olisi osannut edes suunnitella. Mutta ei pidä kuitenkaan luottaa ainoastaan onnettareen, vaan voin kasvattaa omaa onneani suunnittelemalla näitä reissuja, joissa on kotikulmia helpompi ajautua juuri niihin kummallisiin tapahtumiin jotka tekee vaihtovuodesta erityisen ja jotka varmasti (no okei toivottavasti) muistaa koko loppuelämänsä.

Ja aina kun ajatus alkaa harhailla niin aivojansa voi lepuuttaa hyvän musiikin/elokuvan merkeissä. Tällähetkellä jatkuvalla toistolla pyörii the perks of being a wallflower -leffan (taitaa olla suomennettu elämäni seinäruusuna tai jotenkin muuten yhtä kamalasti) soundtrack, joka saa takuuvarmasti ainakin mun varpaat vipattamaan. Tässä teille vähän maistiaista come on eileenin muodossa, ihan loistobiisi ja video. Tekee mieli tanssia.