Parempi myohaan kun ei milloinkaan

Mun totaalinen nettihiljaisuus alkoi pari viikkoa sitten kun meidan tietokoneelle iskeytyi harvinaisen sitkeanlaatuinen virus josta kesti tovin paasta eroon. On tapahtunut yhta sun toista, mutta yhtakaikki olen nauttinut elelystani taysilla. Kavin comeniuksen jarjestamassa tulovalmennuksessa Lissabonissa pari viikkoa sitten. Vaikka en Lissaboniin bussikierrosta paremmin tutustunutkaan voin kylla vakuuttaa, etta se on yksi kauneimpia kaupunkeja missa olen kaynyt! Ja yleensahan ma olen se joka ei oikein ole kaupunkien peraan.


Comeniuksen tulovalmennuksesta.

Eilen juuri ajattelin asioita ja tajusin etta olen tottunut taydellisesti jo kaikkeen "outoon", mihin kiinnitin hirveasti huomiota ensimmaisella autoajelulla lentokentalta tanne. Ensiksi oli tietenkin paahtavan kuuma saa, mutta se ei ollut se, mika todella iski muhun sen totuuden, etta oon etelassa: Taalla on palmuja. Ja sehan tuntuu aika kummalta, etta nykyaan pitaa ihan muistuttaa itseaan siita, etta meillahan ei suomessa ole palmua nahtykkaan. Ekalta ajomatkalta muistan myos sen, kun taksikuski ajoi kun hullu. Ensin ajattelin etta tahan kuolemanpelkoon on kaiketi totuttava ja etta suomen maltillinen ajokulttuuri on kuitenkin loppupelissa suhteelisen harvinainen ilmio, mutta aiti rakas voin vakuuttaa etta se taksikuski oli kuin olikin yksittainen tapaus.
Yhteen tallaiseen yksittaistapaukseen tormasimme myos Lissabonin moottoritiella, jossa eras herrashenkilo ajoi tuhatta ja sataa skootterillaan ja poltti tupakkaa samaan aikaan toisella kadella.

Tassa nyt niita kuuluisia palmuja.

Alussa musta myos tuntui, etta oli hirvean hankala ylittaa tie kun kukaan ei pysahtynyt, mutta nyt olen kehittanyt hyvan tekniikan jolla jopa 80% autoista pysayttaa, se menee nain: Ota tiukka katsekontakti lahestyvaan autoon ja varmista, etta kuski tajuaa etta tuijotat sita. Sitten pistat vaan jalkaa toisen eteen vauhdilla ja toivot parasta. Varoitan kuitenkin, etta tata tekniikkaa ei voi soveltaa skootteri- tai sahkopolkupyorapappoihin, ne ovat ihan oma lukunsa.
Suuri ihmettelyn aihe oli myos totaalinen luonnonympariston muutos, portugalilainen maisema on niin kaunis vuorineen ja tietylla tavalla karulla kasvistolla. Ja kummallista on etta taalla kasvaa mantyja jotenkin niin totaalisen "vaarassa" ymparistossa. On aina yhta omituista tajuta etta manty ja kaktus voivat olla naapureita.

En loytanyt mun arkistoista mantya, joten saatte tyytya kaktukseen mun host-enon puutarhassa.

Ma olen oppinut missa asiat sijaitsee ja ma muistan jo juttuja, kuten mista loytaa pakettiautoja jotka myy kurpitsoja (taalla maaseudulla kaikki kasvattaa kurpitsoja ja kummallisia kaaleja), seka meidan vastapaisessa kaupassa tyoskentelevan Yamaha-miehen tyoajat, silla ma tormaan siihen melkein jokakerta kun meen kouluun. Ma tunnistan meidan lahella asuvat omistajattomat koirat ja kissat, mutta ne ei oo oikein vielakaan lammennyt mulle, mutta aina pitaa olla projekteja elamassa. Yritan napata kuvan siita yhdesta koirasta mita rakastan, silla on niin kaunis katse etta melkein itkettaa joka kerta kun naen sen. Mun kolleega-Even kanssa ollaan tutustuttu paikallisiin kahviloihin (kakkupala 1-2e, maistuu!) ja meille on muodostunut jo kantapaikkakin. Jotenkin musta on hilpeeta kun taalla ihmiset puhuu koulukavereistaan kolleegoina. Portugalilaisilla on muutenkin kummallisia sanavalintoja kuten equal aina kun loogiselta tuntuisi sanoa same, tai kun mieleen tulisi fast, se onkin rapidly.
Iloinen uutinen on se, etta vaikka hieman manhana meiningilla taa asia onkin edennyt (tassa mielessa olen portugalilaistunut ja en tieda miten sopeudun taas suomen aikatauluihin), niin nyt mulla on ilo julkistaa meidan portugalintuntien alkamisajankohta: ensiviikon keskiviikko.

Mun kouluelamaan kuuluu oikein mukavaa, mun luokkalaiset on loistavia persoonia ja musta tuntuu etta ne on nyt lammennyt mulle ja mun jutuille ihan kunnolla. Musta tuntuu, etta tassa suhteessa portugalilaiset on aika samanlaisia kun suomalaiset, ihmissuhteiden syntymiseen pitaa panostaa, mutta kun oot itsellesi ystavan homannut niin se on sitten hyva ystava. Saman olen huomannut meidan koulun kirjastonhoitajan kanssa. Ensimmaiset puoltoista kuukautta se ei edes vastannut mulle kun menin hakemaan tietokonetta kirjastosta, korkeintaan murahti jotain. Mutta, nyt kuluneella viikolla: Se sanoi mulle hyvaa paivaa ja "computer" ja voisin melkein vannoa etta yksipaiva se melkein hymyili mulle! Ma olen niin ylpea nyt.

Kemiassa paahdan edelleenkin sita mun tutkielmaa raskasmetallien ymparistovaikutuksista, mutta nyt sen tulevaisuudennakymat on jo huomattavasti valoisammat silla sain uutta inspiraatiota.
Biologiassa olen siirtynyt opetusvideoiden sijaan kaantamaan power pointteja google translatorilla portugalista englanniksi, no mutta onhan siina, selkeesti muhun luotetaan enemman :D
Englannin opiskelunkin aloitin ja siella on oikein mukavaa ja olen parjannyt enemman kuin hyvin talla mun nykyisella englanninkielentaidolla. Viimeisena sitten mun lempilapsi, liikunta ah.
Sanon teille etta musta on tullut pitelematon kun ostin uudet lenkkarit ja lampotila on tippunut! Ei enaa jalkakipuja eika tomaattinaamaa vaan kunnon Paavo Nurmi-style sisua. Ja ei, mun taidot ei ole kasvanut yhtaan, vaan olen aivan yhta surkea aitajuoksussa kun aina aiemminkin, mutta kohta vaihtuu jo lajikin. Musta vahan tuntuu etta mun liikunnanopetttaja on jossain maarin jo lakannut uskomasta, etta mulla on jotain salaisia liikunnallisia lahjoja, mutta eihan siina, silla niinkauan kun se vitsailee mun liikunnallisista lahjoista ma olen tyytyvainen.
Ma olen myos sivistanyt kavereitani taalla selittamalla karman maaritelman ja tietamalla missa turkmenistan sijaitsee.


Uudet lenkkarit jotka saa mut lahes lentamaan.

Voisin myos hieman kertoa teille mun portugalilaisesta perheesta, josta pidan kovasti. Mun host-isalla on joku juttu (musta tuntuu etta se luulee etten oikein tajua) kun se hokee aina "obrigado-kiitos" tai "bacalhau-turska" mita ihmeellisimmissa yhteyksissa. Mutta se on hauska veikko ja yksi paiva se selitti mulle viittomakielella: "ulkona sataa, ota sateenvarjo". Host-aiti on ihan loistava tyyppi myos ja puhuu erinomaisen kummallista parin sanan englantia jota arvostan taysilla. Kun olen taalla kotosalla niin enpa ole oikestaan kaivannut minkaanlaista keskustelua sen suuremmin, mista olen hieman yllattynyt. Tietenkin se on mukava aina joskus jutella jotain, mutta kylla ma mykkanakin parjaisin oikein mainiosti.
Mun host-siskosta tykkaan myos hirvean paljon ja meille on muodostunut jo hyva rutiini ja toistemme mielentilojen tuntemus. Mun host-siskon poikaystava on myos hauska heppu jolla on paljon erimaalaisia tyokavereita joista se kertoo usein.
Taalla on tapana viettaa paljon sukuillallisia ja varsinkin mun host-tati tulee usein tanne syomaan sen miehen ja kahden pojan kanssa. Niista pojista pienemmalla on selkeesti tulevaisuudessa ura viihdeteollisuudessa, silla siita suusta tulee kaikki listahitit ja tanssiesitykset viela paalle. Se poika osaa tanssia Vogueta! Ja eilen oli hilpeaa kuunnella kun se laulaa "Call me maybe", hieman muuntuneilla sanoilla. Eilen myos tuli niin hyva fiilis kun mun host-tati saasti viimeisen katkaravun mulle.
Kaikki illalliset menee aika samalla kaavalla. Ensin popsitaan paaruoka ja sitten, jos on nalka niin keittoa ja lopuksi jotain hedelmia. Yleensa hedelmiin siirryttaessa mun host-isa ja -seta on alkanut puhumaan varsin kiihkeasti politiikasta/historiasta jolloin ne haadetaan aina olohuoneeseen kun me aletaan pelata korttia, (ma olen opettanut naille ristiseiskan ja siita on tullut taysi hitti). Yleensa siina korttipelivaiheessa, ainakin kaksi jattimaista yokkosta on jo lentanyt sisalle ja ma sitten metsastan ne ja vapautan taas luontoon. Siita on tullut oikeestaan jo valiaikashow kun hypin tuoleilla akvaariohaavi kadessa ja pojat kiljuu kun se perhonen lentaa niita pain.

Ja kaikkein viimeiseksi kerron teille mun romanssista, ma olen rakastunut Atlanttiin. Oon kaynyt surffaamassa joka lauantai ja loppua ei nay (en halua ajatella sita). Vaikka oon vielakin ihan kohtuullisen surkea mita siihen itse surffaukseen tulee, niin tuun vaan niin kertakaikkisen iloiseksi kun yritan roudata mun jattimaista lautaa aaltoja kohti vaikka mikaan ei onnistukkaan. Mutta kuitenkin kehityn joka viikko! Siita sisuuntuu niin paljon kun horppii sita suolavetta ensimmaisen tunnin, etta toisen puolikkaan saa jo jotain aina aikaiseksikin. Ja vaikka ei onnistuisikaan, niin aina voi katsella niita jotka osaa tai nauraa niille jotka hytisee kylmasta kun ei ole +30 lampoa.
Ja mika parasta, mun kaikki opettajat on tosi mukavia ja aina tulee niin hyva fiilis kun ne tajuaa mun hiljaisen edistymisen ja hurraa!
Rakastan sita tunnetta nain sunnuntai-aamuna, kun olen ihan mustelmilla ja takalistoa pakottaa niin vietavasti kun yrittaa kaantaa kylkea ja muistan jokaisen mustelman takaa mita kaikkea mahtavaa teinkaan eilen.

Jos odotatte jotain surffauskuvia musta niin saatte valitettavasti odotella viela ihan hyvan tovin.



Mun yksipuolisen romanssin kohde.

Portugalilainen kotikatu jonne syksy ja sateet ovat saapuneet.

Tulipa nyt kirjoitettua kolmen viikon kuulumiset, ja olen niin ylpea sinusta jos kahlasit tiesi tanne asti. Pahoittelen kuvien vahaisyytta, silla mina ja kamera ollaan hieman erakoiduttu toisistamme.

Taalla kaikki kayttaa kenkia sisalla ja mulla on ollut vaikeuksia muistaa se. Siita johtuen loydan mun sandaalit aina hylattyna jostain nurkasta.