Down by the river

Kuvakierros yhteen mun lempipaikoista täällä; Liz-joen rannalle. 

Kun asuin lähempänä keskustaa, kävin tuolla käppäilemässä melkein jokapäivä. Nykyään tieni vie sinne tiistai-aamuisin, kun käyn aamulenkillä kaverin koiran kanssa. 

Täällä on päivällä jopa yli +15°C, kukkia tupsahtelee maasta ja kaikki on ihan vihreää. Silti aina kun kysyn, että onko kevät jo alkamassa, kaikki sanovat että kylmin talvi on vasta tulossa helmikuussa. Outoa, tää on silmät vastaan järki ja korvat-tilanne.

 Valtavien sademäärien myötä Liz on vallannut lisää tilaa.

 

Täällä kasvaa hirveästi muraattia kaikkialla joten kaikki on ihanan vihreää.

 Vihreää, vihreää, ihanan vihreää!

 Itse The dog. -->

Ja loppuun linnunlaulua, niin voitte fiilistellä alkavaa kevättä!

Rakentaminen/talojen kunnossapito ei ehkä kuulu portugalilaisten vahvimpiin puoliin, mutta annettakoon se heille anteeksi. Pikkuhiljaa taloja kuitenkin korjaillaan. Esim. tuon oikealla puolella olevan vaaleanpunaisen talon koko julkisivu remontoitiin mun täälläolon aikana.

Another sunny day

Tänään:

-Tutustuin naapurin lemmenkipeään kolliin joka on pyörinyt ja huutanut kun syötävä meidän pihalla yötä päivää.

-Fiilistelin aurinkoa.

-Popsin eilistä kakkua.

-Tulin iloiseksi kun vastaanotin viestin, jossa huolestunut herrashenkilö varoittaa minua ilokaasun vaaroista.

-Datasin ulkona.

-Kasvatin vaatekasaa sängyn jalkopäässä (onneksi mun sänky on valtava, mahtuu ainakin vuoden vaatteet)

Ja taas se kissa huutaa tuolla. 

Paljon onnea minä

Sattuipa niin, että juuri 18-vuotta sitten putkahdin maailmaan.
Huomenna/tänään kutsuu surffi taas! Yaapadabadaa (:

Hymy

Kuinka hyvältä voikaan tuntua kun ventovieras hymyilee juuri oikeassa paikassa. Kiitos sinä joka hymyilit minulle ja autoit minua löytämään oikean bussin!

Myrskyn silmässä

Lauantai 19.1.2013

Jo aamulla herätessäni tiesin, että joku ei ole nyt oikein. Äänet ulkona olivat niin kovin kummallisia.

Kylpyhuoneeseen haahuillessani huomasin, että ihmiset joiden olisi pitänyt olla 30min sitten alkaneella soittotunnilla, olivat vielä kotona. Mitä kummaa.

Sitten katsoin ulos ja huomasin että puut tanssii raivokasta sambaa. Enää ei kirpaise niin kovin, että mun surffausohjaaja peruutti meidän tänpäiväiset tunnit ”due to bad weather conditions”. Nyt olemme siis ns. nalkissa täällä maaseudulla, sillä ilmeisesti joku silta, joka yhdistää meitä jollain tasolla Leiriaan, on täyttynyt kaatuneista puista, niinkuin tiet muutenkin. Tämä tilanne saa sisäisen metsurini heräämään ja mielelläni olisin tuolla saha kädessä heilumassa, mutta musta vähän tuntuu, että parempi etten edes kysy, vaikka sahaajana varsin varteenotettava olenkin.

Sähköt, puhelimien kenttä, internet ja lämmin vesi ovat myös tauolla. Kuulin juuri, että näin jatkamme eloamme joku kolmisen päivää (EDIT: 5-7 päivää; alueellisia eroja). Mutta mikäs siinä, minulla ei ole kylmä (mä olenkin sitten ainut joka ei hytise takan ääressä) ja olen lähinnä helpottunut etteivät kuumaa ilmaa puhaltavat ilmastointi-pöhöt toimi, sillä ne saavat mut aina sairastumaan.

Ihmisten käyttäytyminen tässä ”poikkeustilassa” kuvaa hyvin joitain portugalilaisia toimintatapoja ja elämänrytmiä: Heti ensimmäisenä kysytään, että pitääkö mun puhua tänään mun vanhemmille ja jo ennen mun vastausta, on kehitetty ainakin kolme vaihtoehtoa, jotta mä voin halutessani ottaa yhteyttä mun perheeseen. Nyt naapurit ovat valuneet tasaisena virtana meidän olohuoneeseen takan ääreen (kulkuvälineenä tietenkin auto). Kun on kysytty toimiiko teillä internetti ja puhelin, ja todettu molemminpuolin, että ei toimi ei, pistetään popcornpannu tulelle aletaan auttaa naapurin poikaa englanninläksyissä. Seuraavaksi kysellään lämpimästä vedestä ja molemmat vastaavat, että eivät tiedä. Mutta minäpä tiedän, hiippaillen kävin testaamassa vessan hanasta ja kylmää oli. Seuraavaksi saapuvat isovanhemmat jotka istuvat hetken ja lähtevät sitten pois. Seuraavaksi aletaan lakata kynsiä ja nyppiä kulmakarvoja, jopa mummon kulmakarvat saavat kyytiä.

Hyvä tuuri kävi, että naapuri sattui olemaan kosmetologi, joten nyt mulla on ehkä elämäni parhaiten laitetut kynnet ja kulmakarvat.

Appelsiinit maistuu ja elämä jatkuu. Suunnitelmissa oli, että lähdetään tänään ulos ja luulin jo, että suunnitelma täytyy haudata, mutta siellä klubilla on kuulema generaattori joten nou hätä. Ulkomaailma siis edelleenkin kutsuu. Nyt vaan kylmään suihkuun, niin herää siinä samalla hyvin.

EDIT: Ei me sitten mentykkään, kun kukaan ei vastannut puhelimeen kun kellään ei ollut kenttää. Sensijaan mentiin myrskyajelulle katsomaan kaatuneita puita.

Tietokoneessakin oli akkua sopivasti 26% joten pystyn tallentamaan ajatukseni, ennen kuin ne vallan unohtuvat. Täysi-ikäisyyden lähentyessä alan nimittäin muisteista suosia tietokoneen kovalevyä.

Tänään maistoin toistaiseksi parhaan appelsiinin, mitä olen koskaan käteeni saanut. Tämä kunnia meneen Algarven appelsiineille, jotka ovat VALTAVIA ja maistuvat ihan kesälle ja jollekkin suomalaiselle marjalle jota en pysty hahmottamaan.

EDIT: Eilen sunnuntaina saavutin viimein suuren suosion lampaiden keskuudessa ja sain niistä skeptisimmätkin puolelleni. Tänään on muutto takaisin päämajaan. Mulla oli mahtava viikko, mutta mukava on myös palata.

Masennuksen multihuipentuma

Kaksi päivää kestänyt aiheeton masennus saavutti tänään aiheellisen huippunsa; kuulin, että pikku Aino-lammas kuoli viimeyönä. Siinä oli hieno lammas.
Ja nyt minä itken.

Kun tunteet kuohuvat, itku rauhoittaa. 

Counting sheep

Tässä teille pikku Lambi. Kuulema nimetään Ainoksi jos se on tyttö!
Olisko edes siistein juttu ikinä jos mulla olis nimikko-lammas portugalissa. Siitä asti kun tämä kyseinen mahdollinen tuleva Aino-Lammas syntyi, olen yrittänyt ikuistaa sen kameran muistiin, mutta koska tuolla lampolassa ei ole hirveästi ikkunoita ja mulla on hirveitä maraton koulupäiviä 8.30-18.20, oon saapunut aina liian myöhässä kun kaikki päivänvalo on loppunut. Mutta ei se mitään, huomenna kun koulu kutsuu vasta 13.20, aamupäivä taitaa kulua crêppejen seurassa ja lampaiden merkeissä.

Muutin yhdelle kaverille nyt täksi viikoksi asumaan, kun se niin kovasti halusi mut tänne. Ja mukavaa on, ei siinä mitään ja mua ruokitaan ihan liian hyvin ja paljon. Tähän mennessä jokapäivä lettuja ja nutellaa, tuoretta leipää, perinteisiä leivoksia ym. Ja siinä vaiheessa kun farkut ei enää veny milliäkään ehdotetaan vielä vähintään 4 eri sapuskaa. Voi voi, pitänee aloittaa taas lenkkeily jos siis mahdun enää edes juoksuhousuihin (onneksi ne on trikoota).

Ja sivuraiteilta takaisin lampaisiin. Olen täysin vakuuttunut, että mä tulen vielä jossain vaiheessa ja jossain maailman kolkassa omistamaan vielä lampaita ja pari kanaa. Niissä on vaan niin äärimmäisen rentouttava vaikutus ja voisin ihan vaan katsella niitä ja niitten möllötystä koko päivän jos vaan ruoka juoksee.
Musta tuntuu että mun olisi pitänyt syntyä maaseudulle. Tai ehkä ei sittenkään, sillä ehkä on hyvä alkaa olla hullu kana/lammas/koira/mikä tahansa mikä liikkuu- nainen vasta kun on täyttänyt ainakin 35-vuotta. Tai enpä kyllä sano mitään, saa nähdä.

Nyt kun pääsin tähän aiheeseen, niin kerron teille vielä sen, että pari päivää sitten pelastin meidän vessan lattialta maailman isoimman tuhatjalkaisen!
Ja eilen kun kävelin joenvartta niin näin elämäni ensimmäisen rotan, oli kummallinen kohtaaminen koska rotta rukka ei ymmärtänyt juosta pakoon vaan jäi seistä möllöttämään. Musta tuntuu että joku nälkäinen kissa saa siitä kyseisestä yksilöstä mehukkaan illallisen vielä joku sateinen päivä.

Tämmösiä tuhatjalkaisia täällä möyrii.
Portugalilaiset kutsuu näitä "the ass of dog", tiedä sitten mistä lienee tullut.

Vähän vanhempi lambi.

Tiesittekö muuten, että lampailla on luonnostaan pitkä häntä? (Joitain pohjoismaalaisia maatiaisrotuja lukuunottamatta esim. suomenlammas)
Mä en ainakaan tiennyt, joten mun silmät meinasi tippua päästä kun ensimmäisen kerran näin lampaalla moisen huiskuhännän.

Ihmeellinen on elämä

Tänään todistin sattuman kaupalla karitsan syntymisen ja ensiaskeleet. Oli aika vaikuttava kokemus. Todennäköisesti huomenna on maailmaan tullut vielä sisarus sille.

Kunhan valo lisääntyy, menen sanomaan pikku-päkäpäälle huomenet.

Päivän tavoite on saavutettu: Yllätin itseni positiivisesti aerobic tunnilla pyörimällä ajoittain kuin vanha tekijä kuvioita, jotka oli mahdottomuuden rajamailla.

Pyörii pyörii - vaan ei kaadu

Huoli kalvaa sisimpääni,
lähden kaverin seuraksi huomenna kuntosalille ja suunnittelin korkeintaan jotain mukavaa juoksumatto-hölkkää, mutta vastaukseksi sainkin tämän videon.

Sanottaisiinko että jos tunnet yhtään mun koordinaatio-ongelmia ja huonoa muistia, niin voit kuvitella edes jotenkin miten ongelmissa mä tulen olemaan.

13°C

Aamulla heräsin karuun todellisuuteen.

Nutturamuotia tiedossa

Hiukset ennen saksia (kuinka paljon toivonkaan, että tämä olisi tilanne vielä saksien jälkeen...)

Tänään menin kampaajalle. Nyt olen 100% vakuuttunut että mun pää ja sakset eivät sovi yhteen.

Hyvä vuosi ja hyvää toista

Google sponssasi tämän kuvan, sillä kamera jäi kotiin odottelemaan.

Uusivuosi sujui näissä maisemissa, tosin kovin pimeässä.
Lähdin käymään Nazaré:essa, joka on varmaan parhaita rantakaupunkeja tässä lähellä, kesällä sinne virtaa ihmisiä kaikilta lähialueilta, mutta talvikuukausina ei niinkään. Nazaré on kuuluisa portugalissa ja muuallakin erityisen suurista aalloista, nimenomaan talvella. Surffattiinpa täällä yksi maailman suurimmista aalloista ikinä vuonna 2011 ja pariviikkoa sitten kuulin uutisista, että vielä suurempi aalto oli nähty nyt ihan äskettäin.

Tässä pätkä portugalilaisesta uutislähetyksestä vuodelta 2011, kun Hawaijilainen Garret Mc-Namara

surffasi maailmanennätysaallon Nazaréssa. 

Tää ei nyt kyllä tosin pääse ihan samaan suuruusluokkaan niiden aaltojen kanssa, jota mä kohtaan joka sunnuntai, mutta kyllä mä nostan hattua Garretille myös.

Ja takaisin uuteenvuoteen: Kuulin, että kovin moni muukin suuntaa reittinsä Nazaré:en juhlistamaan uuden vuoden alkua, joten kun kutsu kävi ja majoitus varmistui, pakkasin kamani ja kohta olinkin jo bussissa. Iltaa meinasi hieman latistaa pieni kaatosade, mutta kohteliaasti se väistyi lopulta, joten ei ole minulla valittamisen aihetta. Ilta oli hauska, törmäilin tuttuihin (mikä sinällään oli hieman outoa sillä porukkaa oli varmaan pari tuhatta) ja ihastelin merta.

Popcorn oli jälleenkerran hyvää, meri kaunis, musiikki vaihtelevaa ja seura erinomaista. Erityisen hauska oli yksi vanha mies, joka soitti monta tuntia putkeen roskapöntön kantta syntikkana ja selkeästi tunsi musiikin sykkeen.

Tähän loppuun vielä kappale, jota kuulee täällä tosi usein. Ei kyllä haittaa mua yhtään, sillä tää on yksi mun uusista lemppareista.

Lähden tästä nauttimaan mun viimeisestä lomapäivästä Amélien merkeissä. 

Heti kun kuulin, että mun host-veli ei ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä leffasta päätin ottaa tavoitteekseni esitellä sille jotain "must-see"- leffoja. Ja mikä parasta, mä saan määrittää mikä on pakko nähdä.! Voisin lähteä hakemaan leffaevästä tosta takapihalta, sillä meillä kasvaa siellä maailman parhaita appelsiineja jotka maistuu hieman viileinä niin hyvältä, että niitä voisi iloisena popsia parikin viikkoa eikä huomaisi ajan kulumista laisinkaan.