How I met my neighbors

Meillä on pari kanaa ja kukkoa, tässä niistä elegantein. Tosin sain kuulla, että kukkoja ei ole pian enää kun ne stressaa kanoja.  Sorry boys, tuomionpäivä lähestyy.

Kävi siis niin, että muutin uuteen perheeseen viime torstaina. Siitä johtuen näinä ja tulevina päivinä huoneeni sijaitsee Souto de Cima nimisessä pikkukylässä, jonka pienesta populaatiosta varmastikkin puolet on uusia "host-täteja,-setiä,-serkkuja-mummoja" and so on. Tässä uudessa perheessä on nyt myös se kauan kaipaamani koira, nimeltään Axel.
Pari päivää sitten, sain idean lähteä rentouttavalle sunnuntaikävelylle sen kanssa, tutkiskelemaan vähän lähiympäristöä. No siinä sitten kysyin, että voiko koiran päästää vapaaksi, kun se oli kuin raketti siinä jaloissa pyörimässä.  Lupa myönnettiin, mutta varoitettiin että sitä ei saa ikinä kiinni ilman kinkkua.
No mutta, koska nerokas suunnitelma oli, että annan sen juosta takapihalla energiansa pois, jonka jälkeen haen kinkkua ja lähden sen kanssa juoksemaan, joten ajattelin, että mikäs siinä; kyllä minä nyt aina yhden koiran kanssa pärjään. Suunnitelmassa oli vaan yksi aukko.
Heti kun kyseinen eläin tunsi vapauden koittaneen, lähti se juoksemaan täysin väärään suuntaan ja pian takapiha oli kaukainen muisto vaan. No sinne jäivät kinkut ja minä pötkin perään lenkkarit kaarteissa vinkuen. Ajattelin sitten että, no mutta kyllä se takaisin tulee ja tuskin se yksin nyt kauhean kauaksi lähtee, kun kuulema niin hyvin aina talon lähellä pysyy. Kuinka väärässä olinkaan.

Ja sinne me lähdettiin.

Koira pinkoo koko energiallaan kohti metsää ja minä pingon perässä naama punaisena. Siinä ohitamme sitten yhden naapurin miehen joka haravoi ja jonka vuohet katsovat meitä epäuskoisina. Koira sitten päättää jättää merkkinsä maailmalle juuri tämän miehen postilaatikon pieleen, mutta jää oikein kohteliaasti odottamaan, että minäkin kerkeän juosta paikalle. Siinä vaiheessa olin onneksi löytanyt jostain jonkun risun, millä sain husittua otuksen taas vauhtiin.
Kohta olimmekin jo metsän siimeksessä ja nenääni kantautuu kummallinen haju. Pian löydän otuksen; epämääräisestä eritteestä pyörimästä. No mutta eihän siinä sitten mitään, husin sen jälleen vauhtiin ja onneksi samaan suuntaan josta oltiin tultukkin ja jatkan vastentahtoista juoksulenkkiäni. Ohitamme jälleen taas saman miehen, joka jatkaa tyynesti haravointiaan.

Itse pääpiru

Eteen tulee jälleen uusi risteys, josta käännymme jälleen väärään suuntaan ja talosta näkyy enää piippu vaan. Siinä sitten juoksemme taas kohti uusia taloja, kun Axel lähtee tutustumaan naapurin koiriin (jotka onneksi olivat häkissä). Minä taas kepillä husin ja huudan suomea, portugalia ja englantia sekaisin kun lenkkimme jatkuu napurin pihan poikki kohti uusia taloja.
Mutaiset lenkkarit vinkuen taas matka jatkuu ja tapaan toisen naapurin, joka ilmestyy kuin pelastava enkeli oman talonsa porteille ja estää otuksen pääsyn sinne. Olin jo kiittämässä, kun koira yhtäkkiä päättää lähteä pinkomaan takaisin sinne mistä tulimme. Koska jo tunsinkin paikat, juoksen vaan takaportista sisälle ja etuportista ulos. Tätä sitten jatkamme ja kokoajan toivon, että joku ei tule häätämään meitä pois kivääriä heilutellen.

Noin puolentunnin jälkeen pääsemme vihdoin neutraalille maaperälle. Kaikki tämä juokseminen oli jo jättänyt jälkensä meihin molempiin. Epätoivoissani teen viimeisen siirtoni; istun maahan ja totean, että minä en jaksa enää juosta, tee mitä teet. Sitten tapahtuu jotain, joka sai minut uskomaan korkeampiin voimiin: haiseva otus on saanut tapeekseen juoksemisesta ja kävelee tyynesti luokse, jonka jälkeen yritän säilyttää viimeiset itsetunnon rippeeni, kun kävelemme yhdessä kohti kotia.


Tätä sitten selittäessani saan kuulla, että lähes kaikki ihmiset joihin olen törmännyt ja joiden pihojen poikki olen juossut, ovat mun host-täteja ja -setiä. Kuulin myös, että jotain mun huutamisen valittuja paloja oli kantautunut ihan tänne asti. No tapansa kullakin, mutta uskon, että kaikille tuli nyt selväksi, että Aino on muuttanut kulmille.

Leivottiin korvapuusteja; moni puusti päältä kaunis, mutta harva yhtä pohjasta palanut.